Esitys käsittelee erilaisia jälkiä ja merkkejä simulaatiosta todellisuuden takana. Ajatus on tuttu jopa muinaisista henkisistä perinteistä, mutta moderni fysiikka tuo muuten varsin mystiseen teoriaan paljonkin konkretiaa. Kysymys kuuluukin, mistä simuloitu voi tietää olevansa simuloitu?

Esityksessä tuodaan esiin useita erilaisia paljastavia jälkiä simulaatiosta, joista konkreettisin on kvantittumisen synnyttämä pikselöityminen. Toisena on valon täysin epäfyysinen käyttäytyminen ja kolmantena olemassaolon kulmakiven, ajan, mystisyys. Fyysisen maailman konkretia taas murenee nopeuden käsittelyssä. Valonnopeuden kannalta koko Universumi vaikuttaisi supistuvan yhteen pisteeseen ja ajan pysähtyvän. Gravitaatio vastaavasti imuroi paitsi materiaa myös tulevaisuutta. Mystikot ja fyysikot ovat jo pitkään ajatelleet kaiken materian olevan valoa ja nyt siitäkin löytyy jo konkreettisia testituloksia.

Schrödingerin yhtälö paljastaa kvanttitason maailman todennäköisyyteen perustuvan käyttäytymisen ja zippaamiseen verrattavissa olevan datan tiivistämisen. Matrix-elokuvasta tuttu matriisi-termi taas perustuu Werner Heisenbergin Schrödingerin yhtälön muotoiluun matriisilaskennan mukaiseksi. Se taas tekee mikroskooppisen maailman kuvaamisen algebralliseksi ja äärimmäisen monimutkaisesta todellisuudesta yksinkertaista ja kaunista. Tämä kumpuaa todellisuuden matemaattisesta luonteesta.

Kvanttitietokoneet vastaavasti perustuvat Universumin digitaaliseen luonteeseen yhdistettynä todennäköisyyteen: olen siellä tai täällä, en vain tiedä kummassa. Modernissa fysiikassa käytetty ilmaisu aaltofunktion romahduksesta on loogisimmin selitettävissä tietokonepeleistä tutulla renderöinnillä. Monet simulaatiohypoteesin kannattajat ajattelevat, että kvanttimäärittelemättömyys on optimointitekniikka, jolla on sama perusajatus: tehdään vain se, mitä havaitaan. Samoista laeista, jotka rajoittavat tietokoneiden tehoa, on johdettu keskimääräinen epätarkkuus havaittavan maailmankaikkeuden koon mittaamisessa. Tämä tarkkuus on paljon suurempi kuin Planckin pituus ja on havaittavissa tarkoilla etäisyyttä mittaavilla laitteilla. Kaikista häkellyttävin todellisuutta pilkkaava havainto on retrokausaliteetti, jossa tulevaisuus muuttaa menneisyyttä, mikä on kuitenkin helposti selitettävissä simulaatioteorialla.

Lopuksi esitys kuvaa, miten materia ei ole ainoastaan energiaa vaan myös informaatiota. Perinteisen käsityksen mukaan aine ei ole muuta kuin kokoelma alkeishiukkasia, mutta jokainen näistä partikkeleista varastoi informaatiota ja niiden vuorovaikutus prosessoi sitä. Kyse on kvanttibiteistä, kvanttimekaanisesta informaatiosta ja kvanttilaskennasta.  Koko universumi on näin ollen yksi valtava kvanttitietokone.