Mahdottomat muinaiset kartat ja Hy-Brasilin kadonnut saari
Myytit ovat täynnä kadonneita saaria ja valtakuntia – mutta harvoin niistä jää jälkiä, jotka näyttäisivät eläneen myös kartografin työpöydällä.
Tässä dokumentissa tutkimme kahta toisiinsa kietoutuvaa mysteeriä: mahdottomia muinaisia karttoja ja Atlantin sumujen keskeltä kohoavaa Hy-Brasilin saarta. Irlannin länsipuolelle sijoitettu Brasil tai Hy-Brasil on poikkeus myyttien maailmassa, sillä se ei elä vain tarinoissa, vaan se esiintyy toistuvasti myös historiallisissa kartoissa 1300-luvulta aina 1600-luvulle saakka.
Samalla dokumentti kulkee vielä syvemmälle: vanhojen karttojen ongelmaan. Kartografia kehittyi virallisen näkemyksen mukaan tarkaksi vasta 1700-luvulla kronometrin avulla, mutta silti jo 1500-luvulla ilmestyy karttoja, joiden pituuspiirit, projektiot ja maantieteellinen tarkkuus herättävät kysymyksen siitä, mitä niiden taustalla todella oli.
Keskiöön nousee Piri Reisin kartta (1513), jonka väitetään pohjautuneen useisiin paljon vanhempiin karttapohjiin. Dokumentti tarkastelee myös muita kartografeja ja karttoja, joissa esiintyy poikkeavia yksityiskohtia – ja sitä mahdollisuutta, että osa tiedosta on siirtynyt eteenpäin kopioiden, projektioiden ja kadonneiden lähteiden kautta.
Hy-Brasil puolestaan on tarinoiden mukaan aavesaari, joka näyttäytyy usvan lävitse vain hetkeksi – mutta se on ollut niin todellinen karttojen maailmassa, että sitä etsittiin myös tutkimusmatkoilla. Dokumentissa tarkastellaan karttojen toistuvia piirteitä, kuten saaren jakautumista kahtia ja Demar-nimistä pienempää saarta sen lounaispuolella, sekä sitä, löytyykö Atlantilta topografisia muotoja, jotka muistuttavat näitä kuvauksia.
Tämä dokumentti ei lupaa varmuutta siellä missä sitä ei voi olla. Sen sijaan se tekee jotain tärkeämpää: se näyttää, miksi kysymys ei kuole. Miksi sama saari kulkee kartoissa vuosisatojen ajan – ja miksi osa kartoista näyttää tietoa, jota ei pitäisi olla olemassa.











