Esityksessä pohditaan totuuden käsitettä ja sen monimuotoisuutta. Perinteisen käsityksen mukaan totuus on jotain oikeaa tai virheetöntä, mutta esitys haastaa tämän näkemyksen tuomalla esiin, että totuuden määrittely on subjektiivista ja sisältää mysteerin elementin. Heideggerin mukaan totuuden ytimessä on vapaus, eli kyky hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat, ilman ennakko- tai väärinkäsityksiä. Totuus ei ole absoluuttinen tai täysin tunnettavissa, vaan se on jatkuvan tutkimuksen ja ymmärryksen laajentumisen kohteena. Siksi ei ole olemassa tieteellisiä totuuksiakaan.

Totuutta ei voi todentaa aisteilla, eikä todellisuus ole välttämättä ollenkaan koetun kaltainen. Edes käsin kosketeltavaa ei ole olemassa ja konkreettisinkin materia saattaa olla vain illuusio. Ajatusta kaikesta simulaationa on pohdittu tietokoneiden alkumetreiltä saakka. Viitteitä tästä antavat esimerkiksi se, ettei ääretöntä tai puhdasta satunnaisuutta ole olemassakaan. Toisaalta luonnon vakiot ovat äärimmäisen monimutkaisia ja silti fraktaalien luoma todellisuus on periaatteeltaan äärimmäisen yksinkertainen. Luonnon hämmästyttävän yksinkertaiset algoritmit pystyvät ratkomaan lähes mahdottomia ongelmia todella nopeasti tavalla, joka saa tehokkaimmatkin supertietokoneet näyttämään taskulaskimilta.