Suomalaisugrilainen viikinkikuningas on käsite, joka rikkoo vakiintuneita mielikuvia viikinkiajasta ja Pohjolan varhaishistoriasta. Tässä luennossa tarkastellaan Islannin varhaisiin asuttajiin kuulunutta Geirmundur Heljarskinnia sekä hänen mahdollisia yhteyksiään suomalais-ugrilaiseen maailmaan, itäiseen Pohjolaan ja jopa Volgan alueen myyttisiin perinteisiin.

Geirmundur Heljarskinn esiintyy islantilaisissa saagoissa poikkeuksellisena hahmona. Häntä kuvataan tummapiirteiseksi, voimakkaaksi ja muista viikingeistä erottuvaksi soturiksi, joka nousi merkittävään asemaan Islannin varhaisessa yhteiskunnassa. Hänen lisänimensä, Heljarskinn (“helanahkainen” tai “kuolleen nahkainen”), on herättänyt runsaasti tulkintoja ja viittaa mahdollisesti rituaalisiin, etnisiin tai mytologisiin merkityksiin.

Luennossa esitetään, että Geirmundurin tausta ei välttämättä ollut yksinomaan skandinaavinen. Viikinkiaika ei ollut suljettu kulttuurinen ilmiö, vaan Pohjois-Eurooppa ja Itä-Eurooppa muodostivat laajan vuorovaikutusverkoston, jossa skandinaavit, suomalais-ugrilaiset kansat ja slaavilaiset ryhmät kohtasivat kaupan, sodankäynnin ja liittoutumien kautta. Volgan ja Dneprin kauppareitit yhdistivät Itämeren maailman Kaspianmeren ja Mustanmeren alueisiin.

Keskeinen osa luentoa käsittelee Zolotaya Babaa, “Kultaista naista”, joka on suomalais-ugrilaisessa ja siperialaisessa perinteessä tunnettu myyttinen hahmo. Tämä naisellinen, kultainen tai jumalallinen figuuri esiintyy eri lähteissä hedelmällisyyden, vallan ja pyhän perimän symbolina. Luennossa pohditaan, voisiko Zolotaya Baban kaltaisten myyttien taustalla olla todellisia kulttuurisia muistoja varhaisista eliiteistä, jotka hallitsivat laajoja alueita ennen keskiaikaisia valtiorakenteita.

Geirmundurin jälkeläisillä oli merkittävä asema Islannin varhaisessa yhteiskunnassa. Islannin verisuvut olivat tarkkaan vaalittuja, ja genealogia oli keskeinen osa vallan ja oikeuksien legitimointia. Luennossa tarkastellaan, miten mahdollinen suomalais-ugrilainen perintö ei olisi ollut poikkeus, vaan osa laajempaa viikinkiajan monietnistä todellisuutta.

Erityisen kiinnostavaa on se, miten saagojen kuvaamat fyysiset piirteet, nimet ja symboliikka voivat heijastaa kulttuurista muistia, joka ulottuu kauemmas kuin kirjoitettu historia. Tummapiirteisyys, rituaalinen valta ja yhteys “toiseen maailmaan” ovat teemoja, jotka toistuvat sekä suomalais-ugrilaisessa perinteessä että viikinkiajan myyttisessä kuvastossa.

Luennon lopussa tarkastellaan kriittisesti, mitä voidaan sanoa varmuudella ja missä kulkee tulkinnan raja. Suomalaisugrilainen viikinkikuningas ei ole todistettu historiallinen kategoria, vaan analyyttinen avaus, joka auttaa hahmottamaan viikinkiaikaa laajempana ja monimuotoisempana ilmiönä kuin perinteinen skandinaavinen narratiivi antaa ymmärtää.

Tämä videodokumentti kutsuu katsojan tarkastelemaan viikinkiaikaa uusista näkökulmista, joissa Pohjola ei ole kulttuurinen saareke, vaan solmukohta idän ja lännen, myytin ja historian välillä.