Tietoisuus ja intuitio ovat käsitteitä, joita käytetään usein epämääräisesti, mutta joilla on pitkä historia sekä filosofiassa että tieteessä. Tässä luennossa niitä tarkastellaan tiedonhankinnan näkökulmasta: millä tavoin ihminen muodostaa käsityksen todellisuudesta ja millaisia rooleja analyyttisellä ajattelulla ja intuitiivisella havainnolla voi tässä prosessissa olla.

Luento alkaa erottelulla subjektiivisen ja objektiivisen tietoisuuden välillä. Subjektiivinen tietoisuus viittaa yksilön sisäiseen kokemukseen: tunteisiin, havaintoihin ja merkityksiin. Objektiivinen tietoisuus puolestaan pyrkii irrottautumaan yksilöllisestä kokemuksesta ja kuvaamaan todellisuutta mittausten, havaintojen ja toistettavien kokeiden avulla. Moderni tiede nojaa ensisijaisesti tähän jälkimmäiseen, mutta samalla se kohtaa jatkuvasti tietoisuuden selittämisen ongelman.

Intuitio määritellään luennossa ei-aistilliseksi tiedonmuodostuksen tavaksi. Se ei perustu tietoiseen päättelyyn, vaan välittömään oivallukseen tai “tietämiseen”. Historiallisesti intuitio on ollut keskeinen osa monia viisausperinteitä, mutta modernissa tieteessä sitä on pidetty epäluotettavana, koska sen mekanismeja on vaikea mitata.

Luennossa tuodaan esiin, että intuitio ei kuitenkaan ole vastakohta analyysille. Sen sijaan ne voivat olla saman prosessin eri vaiheita. Analyyttinen ajattelu käsittelee mennyttä dataa, kun taas intuitiivinen prosessi saattaa hahmottaa mahdollisia tulevia kehityskulkuja. Tämä ajatus resonoi kvanttifysiikan joissakin tulkinnoissa, joissa nykyhetki nähdään menneestä ja tulevasta tulevan informaation leikkauspisteenä.

Tässä yhteydessä viitataan fyysikko **John G. Crameriin, joka esitti transaktionaalisen tulkinnan kvanttimekaniikasta. Mallissa aaltofunktiot kulkevat ajassa sekä eteen- että taaksepäin, ja havainto syntyy näiden vuorovaikutuksesta. Luento ei väitä, että tämä selittäisi intuitiota, vaan käyttää mallia esimerkkinä siitä, että myös moderni fysiikka kyseenalaistaa lineaarisen aikakäsityksen.

Historiallinen osio käsittelee (Quintus) Serenus Sammonicusta, roomalaista oppinutta, joka tunnetaan teoksestaan Liber Medicinalis. Sammonicus käytti sanaa abracadabra hoitomenetelmänä kuumetiloihin. Tässä ei nähdä taikuutta, vaan esimerkki siitä, miten kielellä ja symboleilla on ollut psykologinen ja somaattinen vaikutus jo antiikissa. Ajatus “sanalla on voimaa” ei ole pelkästään uskonnollinen väite, vaan liittyy kielen kykyyn muokata kokemusta.

Luento käsittelee myös Pygmalion-ilmiötä, jota tutkivat Robert Rosenthal ja Lenore Jacobson. Ilmiö osoittaa, että odotukset vaikuttavat suoraan oppimistuloksiin ja käyttäytymiseen. Tämä tukee ajatusta siitä, että tietoisuus ei ole passiivinen todellisuuden vastaanottaja, vaan aktiivinen osallistuja.

Laaja katsaus tieteelliseen aineistoon osoittaa, että intuitiota, ennakointia ja tietoisuuden laajempia ilmiöitä on tutkittu yli sadan vuoden ajan. Esimerkiksi psykologin **Daryl J. Bem**in tutkimukset retrokausaliteetista herättivät laajaa keskustelua tiedeyhteisössä. Vaikka tulokset ovat kiistanalaisia, ne osoittavat, että aihetta ei voida ohittaa pelkällä olankohautuksella.

Luennon filosofinen ydin tiivistyy ajatukseen, jonka fyysikko Max Planck muotoili: tietoisuus saattaa olla perustavanlaatuisempaa kuin aine. Tämä ei tarkoita, että aine olisi harhaa, vaan että ilman tietoisuutta emme voisi edes puhua aineesta tai todellisuudesta.

Lopuksi luento esittää tiedonhankinnan kaksivaiheisen mallin: analyysi ja intuitio eivät kilpaile, vaan täydentävät toisiaan. Analyyttinen vaihe jäsentää ja testaa, intuitiivinen avaa uusia näkökulmia. Yhdessä ne muodostavat prosessin, jonka avulla ihminen on kautta historian pyrkinyt ymmärtämään maailmaa.

Tämä videodokumentti ei pyri todistamaan intuitiota yliluonnolliseksi kyvyksi. Sen tarkoitus on osoittaa, että tietoisuuden tutkimus on edelleen kesken – ja että juuri näissä rajapinnoissa syntyvät usein merkittävimmät oivallukset.